Tekijä: ville

  • Klarnan eurobonus – näin siinä kävi

    Klarnan eurobonus – näin siinä kävi

    Klarna sulki alkuperäisen kampanjan etuajassa suuren kysynnän vuoksi. Tiedottaminen kampanjasta oli pientä ja siihen liittyneet tietysti vain odottivat tuota luvattua päivämäärää 19. lokakuuta.

    Nyt on kampanjatarjouksen ”sadonkorjuun aika”. Eurobonuksia on ropissut tilille meidän talouteen yhteensä 90 000 pistettä ja on aika laittaa niitä töihin.

    Ajatuksena on madaltaa jo suunniteltujen reissujen kustannuksia käyttämällä pisteet SASin sijasta Scandiciin sekä kaupunkilomien että ulkomaanmatkojen yhteydessä.

    Ensimmäinen varaus on jo tehtykin Scandicille. Pistevaraukset on siitä kivoja että jos varauksen peruuttaa, pisteet palautuvat heti käyttöön. Kun meillä on matkan ajankohta hyvissä ajoin tiedossa niin voimme tehdä uuden varauksen lentokentän hotelleihin aina jos saataville ilmaantuu pienemmän pistemäärän yö.

    Tästä riittää hyvin iloa ensi vuoden tarpeisiin!

  • cabot trail – must do nova scotiassa

    cabot trail – must do nova scotiassa

    Jos löydät itsesi Kanadan Nova Scotiasta ja sinulla on hieman aikaa käytettävissä, harkitse tätä vakavasti osaksi matkasi kokemuksia!

    Cabot Trail on näköalatie joka kiertää noin 300km pituisen kierroksen Cape Bretonin saarella Nova Scotiassa. Etäisyydet ovat Kanadassa suuria, myös Nova Scotiassa joten älä anna kartan hämätä kun luot silmäyksen tuohon Atlantin armoilla olevaan saarialueeseen.

    Suurin osa varmasti saapuu Nova Scotiaan Halifaxiin. Halifaxista ajaa satoja kilometrejä Cape Bretonille joten tälle reissulle tarvitsee kyllä yöpymispaikan ennen varsinaista Cabot Trailin ajoa.

    Nova Scotia on Kanadan mantereen itärannikolla, Yhdysvaltojen rajan tuntumassa sijaitseva saarista koostuva provinssi. Sen isoimpien maa-alueiden Nova Scotian niemimaan ja Cape Bretonin saaren lisäksi provinssi koostuu tuhansista pienistä saarista.

    Cabot Trail on Cape Bretonin pohjoiskärkeä kiertävä tie. Se avautuu upeisiin näkymiin moneen ilmansuuntaan ja reitillä vaihtelee upeat vuoristonäkymät, laaksot, karut merenrantakalliot. Tuolla 300km pituisella reitillä voi pysähtyä idyllisissä kylissä, pienissä kalastajakaupungeissa, tienvarsiravintoloissa, näköalapaikoilla, metsäpatikointireiteillä ja se varmasti tarjoaa unohtumattomia kokemuksia riippumatta siitä minkälainen matkaaja reittiä kiertää.

    Teiden varsilla näkee mainoksia valasretkistä, näkee saaristolaisvärityksellisiä rakennuksia ja majakkakoristeita joka paikassa (kuten koko Nova Scotiassa) sekä saa ihastella upean kuuloisten paikkojen ja alueiden nimiä. Miltä kuulostaa ottaa maisemavalokuvia English Townissa, vierailla Pleasant Bayssa, katsoa aaltojen räiskyvän kallioihin Ingonishissa tai kokevansa olevansa mitättömän pieni ihminen majesteettisten, vehreiden kumpukallioiden noustessa merestä maalle Petit Etangissa tai alueen pohjoisimpien kolkkien tutkiminen Cape Northissa? Kuulostaa upealta! Ja sitä se onkin.

    Cabot Trailin läpiajaa noin viidessä tunnissa. Riippuen vuodenajasta ja ruuhkasta. Alue on ikään kuin Suomen Lappi siinä mielessä että suosituimmillaan tämä on syksyisin kun ruska muuttaa alueen upeaan väriloistoon. Itse olen ajanut reitin heinäkuussa ja se oli upeaa silloinkin. Nova Scotian yleistunnelma on suomalaiselle tietyllä tavalla tutunomaista. Kasvillisuus, eläimistö ja maasto ovat hyvin pitkälle samankaltaista, mutta aivoja alkaa nyrjäyttää se että rakennukset, kaupat ja kiinteistöt muistuttavat olevasi Pohjois-Amerikassa. Vierelle saattaa lentää yhtäkkiä kolibri (kyllä!). Kanadan liput ja saaristolaisteemaiset värit ja koristeet ovat isosti läsnä joka paikassa. Monumentteja ja historiallisia nähtävyyksiä ja museoalueita on paljon liittyen merenkäyntiin ja tämä ei eteläpohjalaiseen mieleen ole tavanomaista. Kokemus on koko ajan tällaista tutun ja erilaisen ristiriitaviestintää, hirmuisen kiinnostavaa ja vireystilan ylläpitävää.

    Me olimme mökkeilemässä viikon verran Cape Bretonilla ja lähdimme ajamaan Cabot Trailia Dundeen läheltä. Käytimme varmasti yli kellonympärystän reissuun ja aivan hyvin olisi voinut käyttää kaksi kokonaista päivääkin jotta luontokohteissa olisi ollut enemmän aikaa kierrellä ja nauttia.

    Nova Scotia ei ole väestöltään valtaisa, noin miljoona ihmistä asuu tuolla laajalla alueella. Kun puolet tästä asuvat Halifaxissa niin se tarkoittaa harvaa asutusta provinssin muissa kolkissa. Halifax onkin ainoa iso kaupunki, muuten matkaaja kokee vahvasti Villi Pohjola ja Twin Peaks -tyylistä autiutta ja luonnon vahvaa läsnäoloa riippumatta siitä minne menee.

    Huippukokemukset Cabot traililta:

    Ajaa puolison entisen kotitalon edustalta Port Hawkesburyssa ja miettiä mitä elämä on voinut olla 90-luvun lopulla Nova Scotiassa teinin näkökulmasta (Puoliso asui perheensä kanssa tuolla kun hänen isä oli komennustöissä). Tämä ei ole Cabot Traililla, mutta on matkalla Halifaxista sinne suunnalle kulkiessa. Port Hawkesbury sijaitsee Cape Bretonin eteläkärjessä.

    Cabot Traililta ex tempore sivujuonteena poikkeaminen Meat Coveen. Pieni tie joka muuttuu pienemmäksi tieksi joka muuttuu vielä pienemmäksi päällystämättömäksi poluksi, joka lopulta päättyy pieneen Meat Cove Campground -majoitusalueeseen. Meat Cove on Nova Scotian pohjoisin asutettu ”kunta”, populaation ollessa noin 25. Ja siltä tuo näyttääkin! Aivan pähkähullu kokemus, suosittelen jokaiselle joka haluaa testata hermojaan ja epävarmuuden sietoa kun tie vaan jatkuu ja jatkuu ja sivilisaatio tuntuu alati kaukaisemmalta todellisuudelta. Tänne ei pääse talviaikaan, tie ja alueen leirintäalue on vain kesällä auki ja kulkukelpoinen.

  • Ljubljana – helppo kohde suomalaiseen mielenmaisemaan

    Ljubljana – helppo kohde suomalaiseen mielenmaisemaan

    Muistan että jo vuonna 2008 haaveilin reissusta Ljubljanaan. Meni kuitenkin kokonaista 15 vuotta ennen kuin tuo haave toteutui. Eräs ystävä oli muuttanut Saksasta takaisin kotimaahansa Ljubljanaan ja esittänyt kutsun tulla vierailemaan. Kun kaupungissa järjestettiin oman alani konferenssi päätin jättää ehdotelman abstraktista joka hyväksyttiin – mikä sen parempi tekosyy järjestää lomareissu! Pidän uudenlaisista kokemuksista mitä tulee elämään muutenkin, mutta varsinkin reissaamiseen. Työn ja loman yhdistäminen – yes please!

    Oma kokemukseni Ljubljanasta on siitä ehkä hieman poikkeava että majoituin ystävän kotona, keskustan ulkopuolella ja koin asioita ja paikkoja jotka ystävä paikallisena arvioi kokeilemisen arvoisiksi. Tietysti tällaiset asiat ovat aina subjektiivisa ja se mitä ystävä arvioi vierailijalle sopivaksi tekemiseksi voisi jonkun toisen paikallisen mielestä ollakin aivan jotain muuta.

    Ljubljanan kuvaelmat varmasti yleensä keskittyvät sanoittamaan sitä miten se on vuorten keskellä tasaisessa laaksossa. Itse aloittaisin kuvailemalla Ljubljanaa kaupunkina missä kaikki on lähellä – niin vireä keskusta kuin luonnon rauhakin. Lyhyen paikallisbussimatkan aikana yhden tien varrella näkee korkealle kohoavien kerrostalolähiöiden ja omakotitaloalueen ja laajojen peltoalueiden vaihtuvan melkein silmänräpäyksessä kaupungin keskustan hyvin kodikkaan tuntuiseksi vilinäksi ja hälinäksi. Tai toisinpäin kulkiessa, muutamassa minuutissa kaupunkikeskusta muuttuu asumisalueiksi, joissa kerrostaloalueet vaihtuvat nopeasti omakotitalokaduiksi kaupungista pois päin kulkiessa.

    Paikallishallinto on viime vuosina uusinut kaupunkikuvaa ja moni alue näyttää uudelta ja silotellulta – ja sitä se onkin. Eron niiden alueiden välillä joihin ei vielä modernisointia oltu tehty, näkee selvästi. Ainakin vielä kolme vuotta sitten lyhyellä paikallisbussimatkalla keskustan ulkopuolella sijaitsevaan outlet-kylään bussi kulki sellaisia katuja pitkin jotka olivat nähneet parhaat päivänsä. Ydinkeskustan kävelyetäisyydellä sijaitsevat alueet pääosin olivat oikein miellyttäviä ja matkailijalle tärkeää turvallisuudentunnetta uhkaamattomia.

    Ljubljanan ehkä yksi mukavimmista puolista on se että se vaikuttaa isolta kaupungilta mutta pienessä mittapuussa. Useimmille ehkä tutuimmaksi muodostuu kaupunkia halkovan Ljubljanica-joen reunusta sivukatuineen ja ravintoloineen. Jossain tuon joen varren ravintolassa olen syönyt parhaat pitsat ikinä!

    Kaupunki on vilkas ja vireä. Siellä järjestetään paljon tapahtumia, toreja, ja vaikka tapahtumia ei olisikaan niin katseltavaa ja ihailtavaa riittää varmasti! Sesonkina ihmisten virta joen varrella on jatkuvaa, jokea pitkin kulkee niin sublautailijoita kuin jokiristeilyveneitä. Yleinen vire on positiivinen ja se luo mukavaa uteliaisuutta omaan olemiseen – vielä yksi kadunpätkä, vielä yksi kulma jonka taakse katsella vanhankaupungin kaduilla, vielä vähän eteenpäin jokea pitkin.

    Vanhankaupungin ja liikekeskustan lisäksi Tivoli-puisto ja Ljubljanan linna ovat sekä itsestäänselviä mutta kannattavia paikkoja käydä kiertämässä. Suositus linnakukkulalle kulkemiseksi siten että funikulaarilla ylös, kukkulaa alas tulevaa polkua alas takaisin keskustaan. Funikulaarista on on tietysti hienot näkymät jos pääsee hyvälle paikalle eikä hytti ole aivan täynnä ihmisiä, polkua pitkin palatessa saa ihailla vehmasta faunaa joka kasvaa muurin seinustoilla ja siinä on oma viehätyksensä kun luontopolku yhtäkkiä aukeaakin aivan vanhan kaupungin keskustaan.

    Itselle mieleen jääneet kokemukset olivat keskustan vanhan kauppahallin ravintolasta erilaisten paikallisten keittojen maistelu sekä Tivoli-puistosta lähtevän loputtomalta tuntuvan metsäpolun kulkeminen kun ilta varkain pimeni, ainoana valonlähteenä puhelimen lamppu. Tässä ollaan joten polku loppui, myöhemmin eikä ennemmin.

    Kerään tähän myöhemmin puhelimesta lisää kuvia reissulta. Ehkäpä ne avaavat muistoista monimuotoisemmin sitä minkälaista Ljubljanassa oli vierailla.

  • hotellissa barcelonassa: Oma kokemus Arc de Triomfin alueesta

    hotellissa barcelonassa: Oma kokemus Arc de Triomfin alueesta

    Olemme olleet Barcelonassa lomalla kymmenen kertaa yhdessä ja puoliso ennen sitä vielä runsaasti enemmänkin kertoja. Kokemusta on usean alueen majoituksista niin hotelleissa, AirBnB:ssä kuin ystävien luona. Kaksi viimeistä reissua olemme majoittuneet Hotel Motel One Barcelona-Ciutadellassa – ja kerron miksi sinunkin ehkä kannattaisi vaikka hotellin nimi onkin hassu.

    Hotellin hinta-laatusuhde

    Motel One on hotelliketju joka nimestään huolimatta on ainakin kahdessa kohteessa majoittuessani täyttänyt täysin hotellin luokitukset. Molemmat, Saksan Nurnbergissa ja tämä Barcelonan Ciutadellassa sijaitsevat hotellit ovat myös keskenään hyvin samanhenkisiä sisustuksellisesti eli uskoisin ketjun hotellien olevan samankaltaisia kautta linjan. Barcelonan hotellien hintataso on kivunnut viime vuosina, ja joskus laatu ei vastaa hintaa. Täällä vastaa! Motel One Barcelona Ciutadellassa on selkeä, kutsuva aula ja usean metrin korkeuteen avautuva aularavintola josta löytyy penkkejä, sohvia ja pöytiä monenlaiseen oleskeluun ja työskentelyyn. Aulassa on tilaa useammalle matkaseurueelle kun he joko odottavat check iniä, huoneiden valmistumista tai kyytiä lentokentälle. Aulan värimaailma on sekoitus sellaista modernia yksinkertaisuutta tummien ja vaaleiden päävärien luodessa pohjaa väreille joita on valittu ja käytetty hyvällä maulla.

    Mote One Barcelona aula
    Aularavintolassa riittää korkeutta

    Aularavintolassa on myös iso sisäpiha-alue jossa on omaa rauhaa viherkasvien keskellä löhösohvissa nautiskellen. Kesäaikana hotellin kattoterassi on vertaansa vailla, kun läpi päivän voi valita joko varjoisammasta tai aurinkoisemmasta puolesta itselle soveltuvan paikan ja nauttia vaikka kylmä Pepsi Max tai Aperol Spritz. Huoneet ja hotellin yleiset tilat ovat siistit, niistä on pidetty huolta henkilökunta on ystävällistä. Barcelona on yksi niistä kaupungeista missä asiakaspalvelua ei aina odota saavan kovinkaan suuren hymyn tai kohteliaisuusfraasein höystettynä mutta tässä hotellissa ei tule olo että olisi vaivaksi tai henkilökunnan tiellä.

    Sisäpihan terassialue kerroksista kuvattuna

    Kahden hengen huonesta olemme maksaneet noin 150€/yö. Nämä ovat olleet ei sesonkina, toinen kerta tammikuussa ja toinen elokuun lopulla. Kesäsesonkina keskihinta lienee olevan 200-250€/yö. Maksaisimme tuonkin hinnan koska kokonaisuutena, myös sijainti huomioon ottaen se on sen arvoista. Huone itsessään on aivan tavanomainen hotellihuone. Siisti ja yksinkertainen. Hotellin yleisten tilojen viihtyisyyden vuoksi aikaa ei juuri huoneessa tullut vietettyä. vaan illat menivät kattoterassilla nauttien, päivän tauot kaupungilla liikkumisesta aulassa ilmastoidussa viileydessä jäähdytellessä ja välillä työasiat työpisteitä hyödyntäen.

    Tämä on elämyshotelli järkevään hintaan. En ole missään viettänyt niin paljon aikaa hotellin tiloissa huoneen ulkopuolella kuin täällä.

    Kattoterassi ja näkymät

    Tämä ansaitsee oman huomionsa. Talviaikaan nautimme tästä sillä vaikka tammikuussa ei ole lämmin niin aurinkoisella säällä Suomesta matkannut nauttii kyllä istua kirkkaudessa. Kattoterassi aukeaa kahteen ilmansuuntaan. Toinen avautuu tien toisella puolella olevalle Parc Ciutadellalle eli yhteen Barcelonan must see -nähtävyyspuistoista. Terassin toinen sivu on aurinkoisempi, mutta näkyminä on vastapäisen talon seinät ja terassit. Toisaalta, auringonottoon soveltuva puoli ei näkymiä tarvikaan. Puiston puolelle avautuvalta sivulta näkee myös paikoin merelle ja rannan tuntumassa kohoavat isot maamerkkirakennukset tunnistaa nopeasti. Iltaisin maailmapyörän ja ohi lipuvien risteilijöiden valot liikkuvat horisontissa. Tämän sivuston etusivun pääkuva on itse asiassa otettu tältä terassilta.

    Terassibaarin aukioloajat tuntuivat hieman vaihtelevan päiväkohtaisesti (talvella se oli kiinni) mutta jos baari oli kiinni, siellä oli puhelin mistä sai tilattua alakerran aulasta haluamansa ja henkilökunta toimitti juomat ylös. Toisaalta, henkilökunta ei kieltänyt kun useampana päivänä söin ja join omiakin eväitä auringosta nauttien.

    Sijainti

    Hotellin sijainnilla on Barcelonan kaltaisessa kaupungissa merkitystä. Motel One Barcelona-Ciutadella on nimensä mukaisesti Ciutadellassan puiston vieressä, aivan Arc de Triomfin lähellä. Mistä tahansa metrolinjaston varrelta pääsee Arc de Triomfin metropysäkille, josta on mukava kävelymatka tuon maamerkkipuistikon toiselle laidalle tai reippaamin sivukatua alas kohti Ciutadellan puistoa. Hotelli on kävelymatkan päässä rannalta. Nopein lienee kävellä puiston itäpuolta Carrer de la Marinaa myötäillen joko tuota katua tai pienempiä katuja alas kohti satamaa ja taivaita kohti nousevia kaksoistorneja. Ciutadella-puiston länsipuolta kulkien pääsee Barcelonetan suuntaan, tunnetuimmalle rantaosiolle. Puiston eteläpäädyssä on Barcelonan eläintarha niille jotka sellaisissa tykkäävät käydä. Oma kokemus vuosien takaa oli vähän kyseenalainen kun tarhassa oli paljon tyhjiä, rikkaruohoja kasvavia häkkejä ja näistä tyhjistä alueista kodin tehneitä rottia vilisti eläintarhassa vähän turhan paljon. Tästä toki aikaa ja asiat ovat voineet muuttua.

    Keskustan suuntaan hotellilta lähdettäessä Placa Catalunya eli kaupungin ”hermokeskus” on ehdottomasti kävelyetäisyydellä. Pari metropysäkin väliä tekee matkasta myös sellaisen minkä voi pätkiä pienemmiksi etapeiksi ja kävellä osan. Tai mennä muutamassa minuutissa metrolla Catalunyalle saakka. Itse kävelimme hotellilta Placa Universitatille emmekä kokeneet matkaa liian pitkäksi mutta toki etäisyydet ja niiden kuormittavuus ovat yksilöllisiä. Oli miten oli, hotellin sijainti palvelee sekä käveleviä että julkisilla liikkuvia.

    Päivitän vielä lisää kuvia hotellista kun kaivan niitä puhelimesta esiin.

    Turvallisuus

    Tavallaan tämä ei tarvisi omaa erillistä mainintaa, enkä osaisi sitä ottaa esiin ellei oma lapseni olisi tuonut tätä näkökulmaa toisesta kaupunginosasta ilmi. Olemme majoittuneet vuosien aikana paljon mm. Ravalissa mikä voi iltaisin olla lapselle jännittävä kokemus. Ciutadellan puiston vieruskatu eli hotellin editse kulkeva katu on täynnä kodikkaita ravintoloita ja baareja ja iltaisin kadulla liikkuu paljon ihmisiä hyvässä hengessä. Arc de Triomfin puistikko joka johtaa Ciutadellan puistoon on aamusta iltaan täynnä turisteja, ja toki turistirikkaissa paikoissa on riski myös taskuvarkaille mutta maalaisjärkeä noudattaen ongelmia tuskin ilmenee. Ainoa huomio liittyy Ciutadellan puistoon pimeyden jälkeen: puisto suljetaan portein iltaisin ja siellä majailee ehkä hieman epämääräistä porukkaa. Joskus on käynyt niin että puiston alueella on tuntunut epämiellyttävältä ennen sulkemisaikaa.

    Muutoin, itse hotellissa ei turvattomuutta tarvitse tuntea. Aulassa on toisinaan vartija paikalla (viikonloppuisin?) ja mahdollinen puiston epämääräisyys ei puiston muurin toiselle puolelle ole koskaan tuntunut vaikka alueella on aikaa tullut paljon vietettyä.

  • klarnan eurobonus-kampanja

    klarnan eurobonus-kampanja

    30 000 pisteen Eurobonus kampanja

    Klarnalla oli pohjoimaissa syyskuun alussa hyvä kampanja. Liian hyvä sillä kampanja keskeytettiin puolessa välissä sen alkuperäistä voimassaoloaikaa.

    Jos aktivoi Klarna Max -tilauksen kahdeksi kuukaudeksi, saa normaalien Klarnan etujen lisäksi SAS / EuroBonuspisteitä 30 000. Ohjelma on siitä kiva että esim. Scandic Friends -kantisohjelman saa liitettyä SASin tiliin ja pisteitä voi vaihtaa SASilta Scandicille. Vaihtokerroin on kiva, nimittäin 30 000 pistettä vaihtuu Scandicin 60 000 pisteeksi. Hotelliöissä tuo on 2-3, kampanjahotelleissa jopa 4-6.

    Vaihtoehtoisesti pistepottia voi käyttää tietysti lentopalkintoon näin halutessaan.

    Klarna Maxin tilaukselle oli juuri muutenkin alennettu hinta 34,90€/kk, joten 70€:lla saa arvoansa suuremman määrän pisteitä joita käyttää haluamallaan tavalla.

    Meidän taloudessa kaikki kolme täysi-ikäistä tuon ehti aktivoida joten lento- tai hotellipisteitä on iso määrä tulossa. Kun nuo pisteet saapuvat teemme vähän suunnitelmaa että miten noita tuleviin reissuihin olisi parasta käyttää.

    Suunnittelu on ainakin meille iso osa nautintoa matkustelussa. Sovittelu päivämäärissä, lentojen hinnoissa, eri palikoiden loksauttelu paikoilleen. Tämän kampanjan suhteen nyt ensin vain hetki täytyy odotella että se lunastaa itsensä. Samaan aikaan voi sitten hyödyntää Klarnan tilauksen muita etuuksia kuten korotettuja cashbackeja sekä euromääräisiä alennuskuponkeja tiettyihin kauppoihin.

  • Reissupakkaamisen optimointia

    Reissupakkaamisen optimointia

    Myönnettäköön heti alkuun että en ole järin innokas pakkaaja. Olen vuosien aikana hahmottanut toki tarpeita mitä minkäkin pituiselle reissulle tarvitaan. Mutta en silti ole pakkaamisessa niin järjestelmällinen. Tai en ole ollut. Viime reissu oli jo jotenkin poikkeus kun aloin laittamaan noin viikkoa edeltävästi pesusta tulleita vaatteita sivuun sitä silmällä pitäen mitä haluan reissussa päällä pitää.

    Jatkossa aion toimia vielä järjestelmällisemmin. Kotona asoiden säilömiseen ollaan käytetty pitkään erilaisia pakkauspussukoita ja kenkälaukkuja. Otin nyt loppukesästä asiakseni käydä hankkimassa pakkauskuutioita sekä tilasin matkalaukkuun menevän ripustettavan laukunjärjestäjän.

    Screenshot

    Kun seuraavaan matkaan on vielä aikaa, ja on vain vähän mitä matkan eteen voi tehdä, niin olen ajautunut pohtimaan pakkaamisen järjestelmällistämistä. Meidän perheessä matkustaa 2 tai 3 ihmistä kerralla ja erityisesti purkkien ja purnukoiden, vaihtokenkien ja släbäreiden sekä esim kirjojen tai pienelektroniikan kanssa tuntuu että hotellihuoneissa syntyy kaaos ja tavaranpaljous.

    Tulevia risteilyjä ajatellen tavaroiden säilyttämistä täytyy alkaa vielä tarkemmin pohtia. Tällainen ripustettava järjestelijä vaikutti niin hyvältä että pistin tilaukseen ennen kuin tuote oli tullut Clasun myymälöihin saataville. Heidän verkkokaupasta sen sai jo tilattua ja varmasti saapuu myös hyllyvalikoimaan jossain vaiheessa.

    Kunhan saan tuon kotiin asti niin voin sopivana hetkenä kokeilla miten paljon sinne mahtuu vaatetta ja millaisen tilan se vie rinkasta tai matkalaukusta. Joka tapauksessa pakattua saa enemmän silloin kun turhan ilman saa puristettua pois. Hankintalistalla on vielä pakkauspussien hankinta jolloin optimointia voi tehdä vieläkin enemmän.

  • Finnairin Avios-kampanja jopa +50% Avioksia 21.9 – 5.10 2026

    Finnairin Avios-kampanja jopa +50% Avioksia 21.9 – 5.10 2026

    Finnairilla on tänään käynnistynyt taas etukampanja missä on mahdollista saada enemmän Avioksia kun tekee kertaoston. Huomasin aamulla jo tämän, ja sähköposti asiasta kilaahti viisi minuuttia sitten.

    En ole vielä nähnyt noita bonusportaita, aivan kuin tarjous ei olisi vielä aktivoitunut pistelistauksissa. Varmasti myöhemmin aktivoituu. (Bonusportaat tulivat myöhemmin esille).

    Toukokuussa oli samankaltainen kampanja ja silloin portaat menivät näin:

    5000 – 19 000 Aviosta, +30%

    20 000 – 49 000 Aviosta, +35%

    50 000 – 79 000 Aviosta, +40%

    80 000 Aviosta tai enemmän, +50%

    Nyt tämä kampanja oli tällainen:

    Jos suunnitelmissa siintää pistelento tai matkustusluokan korotus niin tästä voi saada etua.

    Kannattaa huomioida se että ainakin ilman bonuksia Avioksien kestotilaaminen tulee useassa pisteluokassa edullisemmaksi kuin kertaosto. Tilaaminen vaatii ennakoimista ja varmaan siksi on edullisempaa, kun kertaoston voi tehdä täsmähankintana tiettyä lentoa silmälläpitäen.

  • mitä maksaa välimeren risteily?

    mitä maksaa välimeren risteily?

    Mitä maksaa risteily Välimerellä?

    Täysin tyhjentävää vastausta ei voi antaa sillä asiaan vaikuttaa moni seikka: ajankohta, varustamo, laivan kokoluokka, matkustajien määrä jne. Lisäksi valinnaiset lisäpalvelut laivalla voivat heilauttaa runsaastikin hintaa ylöspäin. Ennen ja jälkeen risteilyn lähtösatamassa vietetty aika, sopivat lennot jne. Kaikki tulee ottaa huomioon ja jokaisen omat preferenssit luovat lopullisen hinnan.

    Mitä risteily maksaa meille vuoden 2027 kesällä?

    Tästä pystyn avaamaan jo ainakin isoimpien kulujen osalta kokonaisbudjettia. Itselle tämän tyylinen sisältö on yleisesti ottaen sitä kiinnostavinta joten aletaan purkamaan heti numeroita auki. Aivan lopussa vielä riveittäin kaikki kirjatut luvut.

    Meidän risteily lähtee kesäkuussa siis Ateenasta, on kestoltaan 7 yötä ja käsittää Kreikassa ja Turkissa 4 eri satamaa/kaupunkia päättyen jälleen Ateenaan. Yhdessä kaupungissa ollaan 2 päivää. Yksi risteilyn kokonaishintaan vaikuttava tekijä on satamien määrä sillä joka satamaan varustamo maksaa erilaisia satamamaksuja jotka tottakai vaikuttavat hintaan.

    Risteilyn hinta kolmelta hengeltä edullisimmassa hyttiluokassa eli sisähytissä oli yhteensä 2330€ eli karvan alle 777€ per henkilö. Tästä varausvaiheessa maksettu varausmaksua 495€ eli 165€/henkilö. Loppumaksu 1835€ erääntyy maksettavaksi muistaakseni 10 viikkoa ennen risteilyä.

    * Katso erittelyn jälkeen mitä risteily sisältää erityisesti jos aihe on sinulle vieras ja luulet että kyse on ainoastaan matkustamisen maksusta.

    Kohteeseen matkustaminen ja kohteessa vietetty aika

    Nyt kun eletään syyskuuta, on ensi kesäkuun lennoista iso osa jo varattavissa. Voi olla että joitain lentoja avataan tai reittejä lisätään myöhemmin, ja usein parhaat lentodiilit voisikin saada 4-6 kk ennen lennon ajankohtaa. Lentoyhtiöiden kampanjat ovat usein myös muutamia kuukausia eteenpäin voimassa. Meille kuitenkin tulossa ensi vuonna niin paljon matkustamiseen liittyviä isoja hankintoja ja maksueriä että tämän kanssa halusin olla aikaisin valmis. Valitsin lennot siten että lennämme meno-paluun vaihtoyhteydellä niin että kaikki lennot ovat samalla yhtiöllä (Lufthansa). Lentojen hintaan sisältyi reppu/penkin alle laitettava laukku sekä kabiinilaukku. Myöhemmin ostan vielä yhden ruumamatkatavaran näiden pikkulaukkujen lisäksi. Lennot kolmelta yhteensä 925€ eli noin 308€/henkilö.

    Lennämme Ateenaan kaksi päivää ennen risteilyn lähtöä, sekä lennämme Suomeen risteilypäivän iltana. Olen varannut majoituksen kahdeksi yöksi hintaan 240€ eli 80€/henkilö.

    Mielestäni lennot Ateenaan ja majoitus kahdeksi yöksi hyvän tuntuisesta, Akropoliin näkymiä tarjoilevasta kattoterassibaarihotellista hintaan 388€ on hyvä hinta. Menolento on perillä hyvissä ajoin päivällä, paluulento lähtee illalla eli siellä on aikaa oleskeluun molempina matkapäivinä.

    Ateenassa kulunee jonkun verran rahaa nähtävyyksien kiertelyyn ja ruokailuihin. Tästä teen myöhemmin arviota ja toki vasta reissun jälkeen tämän osaa tarkasti sanoa. Joitain satasia kolmelta olettaa tuohon kuitenkin uppoavan jos haluaa jotain tehdäkin.

    Miksi risteily onkin edullisempi kuin mitä hinnasta voisi päätellä?

    Nyt kun tämän risteilyn keskihinnaksi olemme laskeneet 777€ per henkilö eli 111€ yöltä niin voidaan alkaa miettiä mitä muuta lisäarvoa kuin hytin seinät sille rahalle saa.

    Laiva on kuin liikkuva hotelli. Seinät ovat liikkeellä kohteesta toiseen ja näinpä useana aamuna saa herätä uudessa kaupungissa tai maassa. Risteily kuljettaa minut ja perheeni Ateenasta Santorinille, Turkin Efesokseen ja Istanbuliin sekä Kreetan saarelle. Tälle on annettava arvoa sillä siirtymä paikasta toiseen tulee automaattisesti.

    Viihde ja vapaa-ajan viettomahdollisuudet. Nämä lämpimämmillä vesillä seilaavat laivat sisältävät sellaista ulkoilman vapaa-ajanviettoa mitä ei Ruotsin laivalla pääse nauttimaan. Tämä risteily tapahtuu Royal Caribbeanin vanhempiin ja pienimpiin kuuluvalla laivalla missä ei kaikki herkullisimpia juttuja ole mutta näistä pääsen nauttimaan sitten seuraavilla risteilyillä. Silti, seinäkiipeilyä, uima-altaalla ja porealtaassa nauttimista, auringonottoa sekä kuntosalilla ja laivaa kiertävällä juoksuradalla lenkkeilyä voi tehdä päivisin niin paljon kuin huvittaa. Iltaisin voi katsoa elokuvaa jättiscreeniltä ulkokannella tai katsoa tanssi-, laulu- ja teatteriesityksiä laivan showteatterissa. Laiva on tehty viihdyttämään ihmisiä ja perustoiminnot kuuluvat hintaan.

    Tärkein hintaa ”alentava” tekijä on ruoka. Se kuuluu matkan hintaan. Käytännössä mitä isompi laiva, sen enemmän ravintola- ja kahvilavaihtoehtoja. On myös lisämaksullisia ravintoloita mutta itse en ole niin ruokamatkailija tai -hifistelijä joten kelpuutan oikein hyvin ilmaiset ravintolat ja niiden tarjonnan. Käytännössä voi valita buffetruokailujen tai a la carte -lounaiden ja illallisten väliltä, tai käydä näykkimässä jotain pienempää kahvilavalikoimasta. Pitsaa, tortilloja, salaatteja yms. laivoista riippuen. Jos ajattelee että keskitason hintaluoka maissa matkailun yksi suurin kuluerä on ruokailu (ellei yksin matkusta) niin se että siitä ei tarvitse erikseen enää maksaa on huima juttu! Ruokailujen yhteydessä ruokajuomat kuten vedet ja mehut ovat ilmaisia, samoin kuin suodatinkahvi niistä paikoista missä sitä laivoilla tarjotaan.

    Mikä voi nostaa tämän jo varatun risteilyn hintaa?

    Omissa laskelmissa suurimmiksi lisäkuluiksi tulevat nautittavat erikoisjuomat ja alkoholi, sekä laivavarustamon järjestämät retket kohteissa. Molemmista on tarjolla etukäteen ostettavia paketteja ja erikoishintoja mutta se on kokonaisuutena oman postauksen arvoinen. Erityisesti juomien osalta ei aivan muutama rivi tekstiä riitä avaamaan käytänteitä tämän osalta mutta tässä kohtaa riittää se että jokainen nautittu alkoholiannos maksaa eli se joko katetaan reissuun varattavasta käyttörahan osuudesta tai sitten sille omistetaan oma budjettirivi. Paneudun tähän joskus myöhemmin. Retkien osalta löytynee aina edullisempia vaihtoehtoja ja omatoimista kohteissa kiertelyä ei tietysti mikään estä. Sen verran avaan että ostin lapselle virvoitusjuomapaketin eli hän saa juoda juuri niin paljon tölkki- ja hanalimsoja kuin haluaa. Tästä paketista hintaa tuli etukäteistarjouksena ostettuna 13,03€/pv eli 91,21€. Pyöristän sen tasaeuroon alempana.

    Risteilyllä on myös muita lisäpalveluita ja maksuja jotka voivat tuoda tuntuvan lisän hintaan. Yksi on pakko nostaa jo tässä esiin eli tippi/palveluraha joka automaationa lisätään laivatilille (laivalla ostot tehdään hyttikortilla ja risteilyn päätteeksi saldo maksetaan). Palveluraha vaihtelee vähän mutta perushyteissä se on Royal Caribbeanilla 18,50 US dollaria / yö / henkilö. Tämä lisätään automaattisesti mutta se ei ole pakollinen eli sen voi pyytää poistamaan.

    Tippauskulttuuri aiheuttaa debattia mutta Euroopassa pitäisi olla tavanomainen tilanne että palvelun hinta on tiedossa ja tippi ei ole itseisarvo. Lisäksi Euroopassa pitäisi maksaa palkka jolla työntekijä voi realistisesti ajateltuna tulla toimeen. Keskustelupalstoilla on nähty työntekijöiden avautumisia siitä että nuo palvelurahat lisätään kyllä palkkaan mutta peruspalkka sitä vastoin pienentyy. Näille väitteille on myös vastakritiikkiä. En tiedä mikä lopulta on totta mutta suomalaisena pakollinen iso tippi on punainen vaate ja näin ollen emme tule maksamaan tippinä summaa joka vastaa noin 15%:a yli 2300€ suuruisesta summasta.

    Jokaiseen laivalla tehtyyn ruoka- ja juomaostokseen myös lisätään automaattisesti juomaraha joka tulee laskulle näkyviin. Juomaraha on 18% ja tästä on hyvä olla tietoinen ettei laskun maksun hetkellä tule yllätyksiä. Juomapakettien juomat on jo maksettu eli jos hakee vaikka pakettiin kuuluvan limsan niin siitä ei veloiteta listahinnan mukaan laskettua juomarahaa.

    Lisäpalveluina laivalla voidaan ajatella huonepalvelun ja pyykkäyspalveluiden käyttöä. (Osa huonepalveluista on ilmaisia ja tästä joskus myöhemmin). Ostin etukäteen pyykkäyspalvelut kolmelle, mikä tarkoittaa sitä että saamme pyykkipussin johon saa mahduttaa niin paljon vaatetta kuin pystyy, laivan pesula pesee ne ja toimittaa huoneeseen. Tartuin kun näin applikaatiosta hinnan tippuneen ja ostin hintaan 17,30€ / henkilö eli yhteensä 51,90€. Pyöristän tasalukuun tuon lopun listauksessa. Pyykkipalvelun paras juttu oli se että tehdessäni risteilyvarauksen sain 50 dollaria OBC:tä eli On Board Creditiä, risteilyllä käytettävää rahaa. Tuolla sai siis lunastettua suurimman osan pyykkipalvelun maksusta. Pyykkäysmahdollisuus vähentää mukaan otettavan vaatetarpeen määrää ja siten selviämme vähemmillä matkalaukuilla mikä sitten taas säästää laukkumaksuissa.

    Kun olet matkalla, et ole kotona

    Yksi helposti unohtuva asia on se että silloin kun on matkalla, ei ole kotona kuluttamassa. Kotona ollessa rahaa kuluu väistämättä aina. Ruokailu, polttoaine, kulkemiset jne. Arjen käyttörahan voi ikään kuin suoraan laskea osaksi reissujen päiväbudjettia. Kun tietää omat kulut kotona niin on helppo mieltää myös miten se suhteutuu reissuun. Tämä siis sellaisena sivuajatuksena että vaikka lasketaan isoja kokonaiskustannuksia niin otetaan vähentävänä tekijänä huomioon se että ei ole S-Marketin tai Alepan kassalla vinguttamassa korttia jos on kerrassaan muualla päin maailmaa 🙂

    Matkavakuutus

    Meillä on ollut vuosien ajan jatkuva matkavakuutus joten en erittele vakuutusta osaksi reissun kustannuksia. Maksutavoilla eli luottokorteilla usein saa myös erilaisia ostosuojia tai matkavakuutuksia.

    Liikkuminen Suomen sisällä

    Kun ei asu pääkaupunkiseudulla niin tämä on aina asia joka täytyy ottaa huomioon. Useat lennot lähtevät aikaisin aamulla mikä tarkoittaa joko sydänyöllä matkustamista lenkokentälle usean tunnin ajan tai lentokentän läheisyydessä yöpymistä. Tälle matkalle otamme lentokentän hotelleista pisteillä yön sekä ennen että jälkeen lentojen. Yöpymisiä ei ole vielä varattu mutta oletan että Scandicin saa kahdeksi yöksi 15 000 – 20 000 pisteen hinnalla ja nämä pisteet löytyvät kantisasiakkuudelta jo. Otetaan ne siis nollaeuron kustannuksena tähän laskelmaan niin tulee vähän parempi mieli 🙂 Ja kunhan päästään yksimielisyyteen niin katsellaan junien hintoja suhteessa dieselin ja lentokenttäparkin hintaan.

    Tämän hetken tiedossa oleva matkabudjetti

    Risteily 2330€

    Lisäpalvelut laivalla (pyykki + juomapaketti): 143€

    Lennot 925€

    Majoitus Ateenassa 240€

    Käyttöraha Ateenassa – ?

    Käyttöraha laivalla ja satamissa – ?

    Lisälaukun maksu – ?

    Juna/autokustannukset kentälle – ?

    Lentokenttähotellit 0€

    Yhteensä 3638€

    Päivitetään tätä sitten kun on päivitettävää. Käyttörahan osalta olen jo laittanut sivuun jonkun verran. Tässä kun tulossa on kolme kallista risteilyä on säästösuunnitelma ja -budjetti laitettu pyörimään jo puoli vuotta sitten. Voisinpa tästä kertoa omassa postauksessa jossakin kohtaa koska budjetointi reissuiluun liittyen on enemmän kuin mielekästä! Ihan kärkikastia hyvien tarjousten etsimisen lisäksi.

  • risteileminen matkustamisen muotona

    Näkymä Royal Caribbean -varustamon appista.

    Risteileminen matkustamisen muotona on itselle uusi asia, jos suomalaisille tuttuja Ruotsin ja Viron risteilyjä ei lasketa. Vuoden 2025 toukokuussa hieman vitsaillenkin pohdittiin puolison kanssa Barcelonassa että voisi joskus harkita risteilylle lähtemistä Barcelonasta.

    Tammikuussa selailin jotain uutta ja inspiroivaa ja eteen sattui Royal Caribbeanin uutuuslaivan Legend of the Seasin mainoksia. Spontaani puolisolle ilmoitus ja alustava varaus risteilystä oli tehty 🙂 Viikon päästä toinen risteilyvaraus oli tehty ja vielä hieman myöhemmin myös kolmas risteilyvaraus oli tehty. Meillä on siis kolme risteilyä tulossa ja suunnitelmissa siintää jo neljäs, viides jne. Voisi sanoa että idea vei mukanaan ja matkustamisen into on sellainen mitä se aina parhaimmillaan on kun on jotain mitä odottaa ja suunnitella.

    Ensimmäinen pidempi risteily realisoituu ensi kesäkuussa kun lähdemme perheen kesken Kreikan ja Turkin satamakohteisiin viikon risteilylle. Ajatus siitä että laiva vie lähes päivittäin itselle uuteen kohteeseen on erittäin houkutteleva!

    Teen oman postauksen tämän risteilyn yksityiskohdista sekä matkabudjetista sekä suunnitelman että lopulta toteutuneen osalta.

    Se mikä risteilyssä kiehtoo matkustamisen näkökulmasta on sen mahdollistama ”pikasilmäys” erilaisiin kohteisiin. Laiva kiertää reitillään pysähdellen useissa satamissa, joskus jopa usean eri valtion kohteissa ja matkustajalla on mahdollisuus kokea pienen hetken ajan erilaisia kaupunkeja erilaisia alueita, erilaisia kulttuureita. Pikasilmäys voi antaa kipinän mennä johonkin kohteeseen joskus myöhemmin ajan kanssa pidemmäksi aikaa tai sitten se voi tyydyttää vierailuhalut sellaisenaan, yhtenä helppona suupalana.

    Meillä on tällä hetkellä kaksi viikon ja yksi yhdeksän päivän risteily varattuna. Näiden risteilyjen aikana tulemme näkemään ja kokemaan paikkoja ja kaupunkeja 10 eri valtion alueella. Matkailunörtille vastustamaton mahdollisuus ja siihen on siis tartuttu. Lisäksi, kun nämä risteilyt eivät lähde Helsingistä tai Turusta vaan Välimereltä ja Floridasta, tulee laivamatkojen oheen sitä muutakin matkailua. Minulle riittää tekosyyksi lähteä tutkimaan Ateenan historiaa tai Barcelonan itselle tuttuja kulmia, kun sieltä sattuu lähtemään risteily jolle olen sattunut varaamaan liput 🙂

    Tämä on nyt aihe joka ehkä eniten mielen päällä. Varmasti kyllä kaivan puhelimesta muistoja menneistä matkoista myös.